Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Löytyi 40 kurssia
/

Kokeillaan kuvataidetta-päiväkurssi

Paikka: Taidepääty, Ilona / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Opettaja: Emilia Linnavuori (Opettaja esittely)

Tule innostavalle ja helposti lähestyttävälle kurssille, jossa pääset kokeilemaan erilaisia kuvataiteen tekniikoita, välineitä ja materiaaleja pienten harjoitustöiden kautta. Kurssilla opit kokeilemisen ja tekemisen kautta monipuolisesti kuvataiteen perusteista. Sinun ei tarvitse osata ennalta mitään, pelkästään utelias asenne riittää! Pääset kokeilemaan kollaasia, piirtämistä (eri piirtimien testailua), maalaamista (akryylit, vesivärit) sekä kurkistat kevyesti myös taidegrafiikan tekemisen tapoja. 

Opettajana toimii kuvataiteilija-pedagogi Emilia Linnavuori, jonka opetustyylin on ollut opiskelijoiden mukaan innostavaa, kannustavaa, lempeää ja keskustelevaa. 

Kurssihintaan sisältyy 10€ materiaalimaksu, jolla voit käyttää taideluokan yhteisiä välineitä, papereita tms. Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun. 

Tähän kurssiin on käytetty opetushallituksen eläkeläisten ja työttömien kurssitoimintaa tukevaa opintoseteliavustusta ja kurssi on lähtökohtaisesti tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille mutta myös muut ovat tervetulleita (tästä kurssista ei saa opintosetelialennusta enää ilmoittautumisen yhteydessä). 

Tutustu opettajaan: Emilia Linnavuori

Kevätlukukausi
17.01.2025 - 11.04.2025
Pe 14:00-16:00
/

Keramiikan lyhytkurssi: Taulut ja laatat

Paikka: Taidepääty, Monttu / Sturenkatu 11, 00520 Helsinki
Kurssimaksu: 82,00€
Opettaja: Hanna Nuorala (Opettaja esittely)

Tervetuloa luomaan keramiikkataidetta! Kurssilla valmistetaan uniikkeja tauluja tai laattoja levytekniikkaa soveltaen. Koristelutekniikoina käytämme reliefi- ja painokoristeluja (käytössä on myös painokirjaimia). Lisäksi hyödynnämme sivellinlasitteita sekä engobe- ja alilasitevärejä väripintojen, maalausten ja piirustuksellisten sgraffito-kuviointien toteuttamiseen. Kurssi sopii kaiken tasoisille. 

HUOM! kurssilla 3 tapaamiskertaa. Ei tapaamista 28.3. Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 20 euroa (savea, lasitteet ja polttokustannukset). Tällä kurssilla on mahdollisuus tehdä myös isompi työ.

Tutustu opettajaan: Hanna Nuorala - Kalliolan kansalaisopisto

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa

.

Kevätlukukausi
14.03.2025 - 04.04.2025
Pe 17:30-20:30
/

Keramiikan tekniikkakurssi: Värikäs Nerikomi

Paikka: Taidepääty, Monttu / Sturenkatu 11, 00520 Helsinki
Opettaja: Pirita Särmä (Opettaja esittely)

Tule tutustumaan nerikomin monipuoliseen maailmaan.

Nerikomi on japanilainen tekniikka, jossa kahta tai useampaa värjättyä savea yhdistetään kuviolliseksi saveksi. Nerikomi voi halutessasi olla hyvin pikkutarkkaa ja taitoa vaativaa värien yhdistelyä tai vapaata väreillä leikittelyä, marmorointia.

Voit rakentaa esimerkiksi kulhon, rasian tai seinälle ripustettavan teoksen. Nerikomia voi soveltaa laajasti, tervetuloa ihastumaan!

Nerikomi on suhteellisen haastava ja hidas tekniikka. Perustaidot käsinrakentamisesta ovat siis tarpeen, eikä tämä kurssi sovellu ensikosketuksi savitöihin.

Töiden koot ovat polttouunin kapasiteetin takia rajatut leveydeltään 15x15cm.

Teaching only in Finnish.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 28€ (saven, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu).

Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: Pirita Särmä - Kalliolan kansalaisopisto

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa

Kevätlukukausi
01.03.2025 - 29.03.2025
La 15:00-19:00
/

Keramiikan päiväpaja, keskiviikko

Paikka: Kalliola, Paja / Kalliolanrinne 5, 00510 Helsinki
Opettaja: Katja Seppinen (Opettaja esittely)

Oletko jo ottanut haltuun käsinrakennuksen perusteet? Paja tarjoaa sinulle mahdollisuuden työskennellä vapaasti omia suunnitelmia toteuttaen. Saat apua ja tukea halutessasi, sekä ohjausta uusiin tekniikoihin tarpeesi mukaan. 

Käytössäsi on korkean polton savia, enkobeita, alilasitevärejä ja lasitteita. Pajalla käytössä on myös kaksi dreijaa. Töiden koko ja määrä ovat polttouunin kapasiteetin takia rajatut. 

Mukaan tarvitset vain innostuneen mielen, muu tarvittava löytyy meiltä.

Jos olet vasta-alkaja, niin Keramiikan käsinrakennuksen peruskurssi palvelee sinua parhaiten.

Ryhmään ovat tervetulleita myös lapset yhdessä aikuisten kanssa. Molemmat maksavat kurssimaksun. Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 40 euroa (paketin savea, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu). Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: Katja Seppinen

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa

Kevätlukukausi
05.02.2025 - 23.04.2025
Ke 14:30-17:00
/

Keramiikkapaja, torstai

Paikka: Kalliola, Paja / Kalliolanrinne 5, 00510 Helsinki
Opettaja: Katja Seppinen (Opettaja esittely)

Oletko jo ottanut haltuun käsinrakennuksen perusteet? Paja tarjoaa sinulle mahdollisuuden työskennellä vapaasti omia suunnitelmia toteuttaen. Saat apua ja tukea halutessasi, sekä ohjausta uusiin tekniikoihin tarpeesi mukaan. Käytössäsi on korkean polton savea, enkobeita, alilasitevärejä ja erilaisia lasitteita. Käytössä kaksi dreijaa. Töiden koko ja määrä ovat polttouunin kapasiteetin takia rajatut. Mukaan tarvitset vain innostuneen mielen ja oman esiliinan, muu tarvittava löytyy meiltä.

Jos olet vasta-alkaja, niin Keramiikan käsinrakennuksen peruskurssi palvelee sinua parhaiten.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 45 euroa (paketin savea, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu). Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: Katja Seppinen

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa

Kevätlukukausi
06.02.2025 - 24.04.2025
To 17:30-20:30
/

Keramiikan tekniikkakurssi: Levytekniikalla rasioita

Paikka: 7111240K
Opettaja: Pirita Särmä (Opettaja esittely)

Tällä kurssilla opit levytekniikan perusteet ja teet purkkeja ja rasioita oman suunnitelmasi pohjalta. Tämä neljän kerran työpaja sopii erinomaisesti keramiikkataiteen vasta-alkajille, mutta myös jo kokeneemmille tekijöille. Työpajan aikana saat kaksi haastetta, joiden avulla voit harjoitella levytekniikkaa ja kestäviä liitoksia samalla kun luot jotain ainutlaatuista. Haasteita ei tarvitse noudattaa, vaan tärkeintä on keskittyä perinteiseen käsityötaitoon ja luoda esineitä, jotka ilmentävät tyyliäsi.

Käytössäsi on hyvä valikoima erilaisia korkean polton savia, sivellinlasitteita, alilasitevärejä ja lasitteita. Töiden koko ja määrä ovat polttouunin kapasiteetin takia rajatut.

Kurssille tarvitset vain innostuneen mielen, kaikki tarvittava löytyy meiltä.

Teaching only in Finnish.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 28€ (saven, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu).

Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Kevätlukukausi
01.03.2025 - 22.03.2025
La 10:00-14:00
/

Keramiikan lyhytkurssi: laattoja Rut Brykin tapaan

Paikka: Kalliola, Paja / Kalliolanrinne 5, 00510 Helsinki
Opettaja: Sami Rinne (Opettaja esittely)

Ihastuitko Rut Brykin läpikuultavilla lasitteilla lasitettuihin perhoslaattoihin tai pidätkö jugend-aiheisista kaakeleista? Keramiikkamuotoilija Sami Rinteen kurssilla pääset tekemään omia erityislaatuisia laattoja. Opit kipsitöiden perusteita sekä kaiverrustekniikan käyttöä koristelussa. Ensimmäisenä työskentelykertana valmistetaan yksiosainen kipsimuotti kaakelille ja valmistetaan kaakelit muotin avulla. Muottiin kaiverretaan kuva-aihe, joka toistuu saveen kohokuviona. Opit esimerkiksi, mitä tekniikassa pitää huomioida ja miten laatan saa pysymään suorana. Toisella kerralla raakapoltetut kaakelit koristellaan värikkäiden sivellinlasitteiden avulla. Lopputuloksena ovat kuultavat, crackle-pintaiset, kohokuvioidut ja reliefimäiset kaakelit.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 17 euroa. Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: Sami Rinne

Kevätlukukausi
08.03.2025 - 15.03.2025
La 11:00-14:45
La 11:00-14:00
/

Hiljentymistä saven äärellä


Opettaja: Pirita Särmä (Opettaja esittely)

Tule rentoutumaan savea nipistelemällä. Tällä kurssilla teemme esineitä keskittyen saven kosketukseen sormien alla, ilman mitään suorituspaineita neljän aamupäivän ajan. Käytämme yksinkertaisia tekniikoita, joten kurssi soveltuu vasta-alkajille. Kurssilla saat kaksi haastetta millaisia esineitä voisit tehdä, mutta sitäkään ei tarvitse noudattaa. Tärkeintä on, että saat keskittyä ikiaikaiseen käden taitoon ja luoda jotain uniikkia.

Käytämme värillisiä savia valkoisen lasitteen kanssa ja vaaleaa savea erivärisillä engopeilla maalaten. Töiden koko ja määrä ovat polttouunin kapasiteetin takia rajatut. 

Kurssille tarvitset vain innostuneen mielen, kaikki tarvittava löytyy meiltä.

Teaching only in Finnish.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 28€ (saven, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu). 

Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: https://opisto.kalliola.fi/opettaja/pirita-sarma/

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa 

Kevätlukukausi
25.01.2025 - 15.02.2025
La 10:00-13:00
/

Keramiikan tekniikkakurssi: kuviointi ja koristelutekniikat


Opettaja: Pirita Särmä (Opettaja esittely)

Tervetuloa innostumaan koristelun monipuolisesta maailmasta!

Tällä kurssilla pääset testaamaan erilaisia pinnan koristelutekniikoita, kuten mishima, vesietsaus ja muotilla kohokuviointi.

Leikimme enkobeilla värejä kerrostaen ja sabluunoilla rajaten unohtamatta scraffiton monia mahdollisuuksia. Teemme vahaa hyödyntäen tarkkoja viivakuviointeja ja rajauksia. Kokeilemme myös erilaisia pinnan kuviointeja mm. savilietteellä ja itsetehdyillä leimasimilla. 

Kurssilla rakennat yksinkertaisia helposti koristeltavia esineitä. Emme niinkään opiskele käsinrakennustekniikoita tai lasitusta, joten toivottavasti sinulla on niistä aiempaa kokemusta. Kurssi ei siis sovellu ensikosketukseksi saveen.

Kurssille tarvitset vain innostuneen mielen, kaikki tarvittava löytyy meiltä.

Teaching only in Finnish.

Kurssimaksu sisältää materiaalimaksun 28€ (saven, lasitteet ja polttokustannukset, poltettavien töiden määrä ja koko rajoitettu). 

Huomaathan, että mahdolliset alennukset eivät koske materiaalimaksun osuutta.

Tutustu opettajaan: https://opisto.kalliola.fi/opettaja/pirita-sarma/

Lue lisää keramiikan opiskelusta Kalliolassa 

Kevätlukukausi
25.01.2025 - 15.02.2025
La 14:00-18:00