Olen Oona Hänninen, meditaatio- ja rentoutusohjaaja sekä yhteisöpedagogi. Erityisalaani on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja mielenterveyden edistäminen. Olen vuodesta 2019 ohjannut erilaisia tietoiseen läsnäoloon, rentoutumiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä kursseja, tunteja ja työpajoja.
Olen ammatiltani keraamikko ja taidemaalari. Kalliolan kursseilla tuon esille osaamistani niin muotoilun kuin kuvataiteen puolelta. Minulla on vahva tekninen tietotaito ja työskentelen kuvataiteilijana opetuksen kanssa rinnakkain. Keramiikkakursseilla tehdään yksilöllisiä ja uniikkeja keramiikka esineitä sekä opetellaan käsinmaalaustekniikniikoita
Opetan Kalliolassa mm. luovaa kirjoittamista, jonka ohjaamisessa käytän myös muita luovia menetelmiä.
Useimmat kursseistani painottuvat itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisäämiseen luovan toiminnan avulla. Kursseillani vapautellaan jokaisessa piilevää luovuutta, joka helposti katoaa tietoisen mielen vaatimusten alle.
Olen Johanna Toivonen ja opetan Kalliolassa tanskaa. Asuin kuusi vuotta Tanskassa ja totesin, että tanskalaiset todella osaavat hyggeilyn taidon. Toivon, että tanskan kursseillani opiskelijat pääsevät nauttimaan tanskan hauskan kielen lisäksi myös hyggeilystä ☺ Opettajan työn ohella suomennan Ylelle tanskalaisia tv-ohjelmia ja -sarjoja. Joko olette nähneet vaikkapa valtavan suosion saaneen Vallan linnakkeen, ihastuttavan Rantahotellin tai höpsön Orkesterin? […]
Olen Supaporn Lappalainen, thaimaalainen maahanmuuttaja. Muutin Suomeen vuonna 2007 ja innostuin kielten opiskelusta mm. Kalliolan kansalaisopiston kursseilla. Nyt olen itsekin kielten opettaja ja opetan Kalliolassa thai-kieltä ja suomea. Oppitunneilla pidetään hauskaa ja kieltä opitaan positiivisessa ilmapiirissä tutustuen samalla ajankohtaisiin asioihin niin Suomessa kuin Thaimaassa.
Γεια σας! Olen kreikan kielen opettaja, Evangelos Velentzas. Olen kotoisin Agrinion kaupungista Manner-Kreikasta ja olen valmistunut luokanopettajaksi Kreetan yliopistosta, joka sijaitsee monelle tutussa Rethymnon kaupungissa. Olen toiminut alakoululaisten opettajana viimeiset 25 vuotta. Suomessa olen asunut v. 2010 ja olen siitä alkaen opettanut kreikan kieltä niin kreikkaa äidinkielenään oppiville lapsille kuin Kreikasta ja sen kielestä innostuneille […]
Malick Ndiaye on kokenut, monipuolinen ja arvostettu sabartanssija, koreografi ja opettaja. Hän on esiintynyt ja opettanut Senegalin lisäksi Euroopassa jo yli 10 vuotta. Malickin tanssityyli on näyttävä, voimakas, räjähtävän nopea ja samaan aikaan suurieleinen ja kekseliäs. Hän on lajinsa huippuja Suomessa ja Senegalissa, ja jakaa intohimosta osamistaan ja tietoutta omasta kulttuuristaan. Hän on valmentanut Suomessa […]
”Tanssin unelma ja maailma minun elämässäni vain jatkaa rikastumistaan ja syvenemistään, ja pitää minut kiehtovassa jännityksessä sekä hämmästyttää yhä edelleen. Tanssi kuuluu arkeeni tavalla tai toisella koko ajan, mutta rakastan myös merta ja veneilyä kanssa Turun Saaristossa, oleskelua puutarhan vehreydessä, lukemista ja asioiden pohtimista monelta kantilta, ja leikkimistä kummipoikani kanssa. Harrastan myös kielten opiskelua. Vaikka […]
Solja innostui joogasta teini-ikäisenä ja se on ollut osa hänen elämäänsä siitä lähtien. Soljan joogan harjoittaminen sai nuorena sysäyksen hathajoogasta ja astangajoogasta. Myöhemmin mukaan tulivat iyengar-jooga, yinjooga, pranayama ja meditaatio. Solja tutustui lopulta myös vähemmän tunnettuun scaravellijoogaan ja teki siitä joogaopettajakoulutuksen Helen Noakesin johdolla. Scaravellijooga keskittyy selän hyvinvointiin, kehon jännitysten vapauttamiseen ja hengitykseen. Solja saa inspiraatiota tunneilleen myös butotanssin harjoitteista […]