Olen ammatiltani keraamikko ja taidemaalari. Kalliolan kursseilla tuon esille osaamistani niin muotoilun kuin kuvataiteen puolelta. Minulla on vahva tekninen tietotaito ja työskentelen kuvataiteilijana opetuksen kanssa rinnakkain. Keramiikkakursseilla tehdään yksilöllisiä ja uniikkeja keramiikka esineitä sekä opetellaan käsinmaalaustekniikniikoita
Kuka olet ja mistä tulet? Olen Sami, keramiikkamuotoilija, yrittäjä ja opettaja Helsingistä. Keramiikkayrittäjänä olen toiminut vuodesta 1999. Olen valmistunut Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta keramiikan artenomiksi sekä suorittanut yrittäjätutkinnon ja opetuksen pedagogiset opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Olet palkittu keramiikkamuotoilija. Mistä sinut tunnetaan parhaiten? Eniten julkisuutta ovat saaneet Enkeli-, Lepakko- ja Pääkallo-sarjojen siivekkäät astiani, joita on esitelty kotimaisissa […]
Kuka olet ja kuinka olet päätynyt keramiikan pariin? Olen Katja Seppinen, ja olen tehnyt keramiikkaa lapsesta saakka. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan keramiikkaa käsi- ja taideteolliseen, josta matkani jatkui Kuopion muotoiluakatemiaan. Jossain vaiheessa halusin kuitenkin tehdä muita töitä. Asuin ulkomailla, päädyin Lapin yliopistoon opiskelemaan matkailun kulttuurintutkimusta, enkä kahdeksaan vuoteen tehnyt ollenkaan keramiikkaa. Päädyin muuttamaan Helsinkiin ja […]