Olen ammatiltani keraamikko ja taidemaalari. Kalliolan kursseilla tuon esille osaamistani niin muotoilun kuin kuvataiteen puolelta. Minulla on vahva tekninen tietotaito ja työskentelen kuvataiteilijana opetuksen kanssa rinnakkain. Keramiikkakursseilla tehdään yksilöllisiä ja uniikkeja keramiikka esineitä sekä opetellaan käsinmaalaustekniikniikoita
Olen Emilia, kuvataiteilija-taidepedagogi ja opetan Kalliolassa taidekursseja. Opetan kuvataiteen eri menetelmiä, kuten piirustusta, maalausta ja taidegrafiikkaa. Joillain kursseillani yhdistän muille taidealoille tyypillisiä luovia menetelmiä (esim. kirjoitusharjoitukset, liike ja kehollisuus) kuvataiteen tekniikoihin. Tämä auttaa osallistujaa löytämään tai vahvistamaan itselleen sopivia ilmaisumuotoja, laajentaa luovuuden käsitystä ja mahdollistaa opetuksessa mahdollisimman kokonaisvaltaisen lähestymistavan. Kursseillani on tärkeää, että tekemisen kynnys […]
Olen Aino Jääskeläinen, ekaluokkalaisen äiti ja kuvataiteilija. Kuvataitelijana olen kokeileva ja peloton, siis seuraan mielen johdetta ja katson mihin se vie. Pääasiassa työskentelen monotypian parissa, se on ainutkertainen painettu kuva. Olen tehnyt myös mm. veistoksia savesta. Olen opettanut vuosia taidegrafiikkaa ja kuvataidetta. Kalliolassa ohjaan vauvojen värikylpyjä Arabian Kääntöpaikalla.
Olen värikylpyohjaaja, taiteen perusopetuksen opettaja ja kuvataiteilija. Värikylvyissä parasta on ilo, yhdessäolo perheiden kanssa ja lasten oman työskentelyn seuraaminen värien parissa. Värikylpyjen lisäksi opetan kuvataidekoulussa. Taiteen lajeista minulle läheisimpiä ovat valokuvaus ja maalaaminen. Opettajan kurssit:
Marina Zitting on kuvataiteilija, joka opettaa Kalliolassa maalausta ja piirustusta. Opettajan kurssit:
Maaria Märkälä on taidemaalari, joka opettaa Kalliolassa akvarellimaalausta senioreille. Opettajan kurssit:
Krista Kortelainen on helsinkiläinen taidemaalari ja hän työskentelee akryylillä ja akvarellilla. Kalliolassa hän opettaa akvarellimaalausta. Opettajan kurssit:
Malagassa asuva tietokirjailija ja taiteentutkija opettaa Kalliolan etäkursseilla kulttuurihistoriaa sekä taiteentutkimusta, tulkintaa ja taidehistoriaa. Opettajan kurssit: