Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Kurssit / Teatteri ja ilmaisutaito / Kirjallinen ja suullinen ilmaisu
Löytyi 8 kurssia
/

Hetki sanojen äärellä -verkkokurssi

Paikka: Verkkokurssi
Kurssimaksu: 10,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Jätä hetkeksi arjen askareet ja tule viettämään iltaa sanataiteen äärelle. Ohjaajan opastamana kuunnellaan tarinoita ja kirjotetaan pieniä kirjoitusharjoituksia.

Tällä kolmen tapaamiskerran verkkokurssilla sanataidetta käytetään menetelmänä hetkeen pysähtymiseen ja oman luovuuden herättelyyn arjen keskellä. 

Kokemusta kirjoittamisesta ei tarvitse olla. Tekstit toimivat välineinä kirjoittajalle itselleen,niitä ei tarvitse jakaa muille. 

Ryhmässä työskennellään paljon itsekseen, mutta myös keskustellaan kirjoittamisen kokemuksista yhdessä, omia rajoja kunnioittaen.

Huom.! Tämä kurssi on naapuruuskurssi ja siksi hinta on edullisempi kuin normaalisti. Kalliola haluaa edistää eri alueiden asukkaiden hyvinvointia ja tuoda ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Meille naapuruus on keskinäistä hyväksyntää ja konkreettista läheisyyttä. Naapuruus on Kalliolan vastaus kaupungistuvaan elämään.

 

 

2022-2023
01.08.2022 - 31.07.2023
To 17:00-18:30
/

Sukella sanoihin ja löydä luovuutesi, viikonloppukurssi

Paikka: Kalliola, luokka 5 / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 55,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Tuntuuko, että haluaisit tehdä enemmän luovia asioita, mutta et saa kiinni luovuudestasi? Haluaisitko heittäytyä tarinoiden maailmaan kirjoittamalla itse tai kuulemalla toisten tarinoita?

Tällä yhden viikonlopunkurssilla etsimme ja herättelemme luovuutta sanataiteen keinoin. Sukellamme sanoihin ja tarinoihin pieniä tekstejä kuunnellen ja itse kirjoittaen. 

Omat tekstit kirjoitetaan itselle, muille niitä jaetaan vain silloin, kuin itsestä siltä tuntuu.

Et tarvitse kokemusta kirjoittamisesta. Kurssin tarkoitus ei ole tuottaa valmiita tekstejä, vaan löytää kirjoittamisen avulla uusia asioita itsestään sekä innostaa osallistujia lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan.

Kurssilla pidetään molempina päivinä tauko, voit halutessasi ottaa mukaan eväitä. Opetustiloista löytyy keittiö jossa on jääkaappi, mikro ja vedenkeitin.

 

2022-2023
01.08.2022 - 31.07.2023
La 10:00-14:00
Su 10:00-14:00
/

Kynä käteen – Luovan kirjoittamisen peruskurssi verkossa

Paikka: Verkko-opetus
Kurssimaksu: 70,00€
Opettaja: Kati-Annika Ansas (Opettaja esittely)

Oletko aina haaveillut kirjoittamisesta, mutta et oikein tiedä, kuinka pääsisit alkuun? Asuuko sisälläsi kirjoittaja, joka haluaa saada äänensä kuuluviin? Tule mukaan matalan kynnyksen kirjoituskurssille, jossa liikkeelle lähdetään luovan kirjoittamisen perusteista, ja kirjoittamaan harjoitellaan kirjoittamalla. Kerran viikossa kokoontuvan kurssin aikana opit tuntemaan muun muassa kirjoittamisen käsitteitä, kertoja- ja kerrontaratkaisuja. Kurssin päätyttyä osaat luoda henkilöhahmon ja tiedät mitä Näytä, älä kerro -tekniikka tarkoittaa. Kotona tehtävien kirjoitusharjoitusten palauttamiseen käytetään verkossa sijaitsevaa Padlet-alustaa, jonka käyttöön opettaja sinut kurssin alussa opastaa.

Kurssi toteutetaan Zoom-alustalla. Opettaja lähettää ennen kurssin alkua sähköpostitse osallistumisohjeet ja linkin kurssille. Tarkista sähköpostisi roskapostikansio, jos et ole saanut ohjeita viimeistään 12.9.2023 mennessä. Osallistumista varten tarvitset tietokoneen/tabletin/älypuhelimen, jossa on mikrofoni ja kamera.

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
To 16:30-18:00
/

Sukella sanoihin ja löydä luovuutesi, viikonloppukurssi

Paikka: Kalliola, luokka 5 / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 55,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Tuntuuko, että haluaisit tehdä enemmän luovia asioita, mutta et saa kiinni luovuudestasi? Haluaisitko heittäytyä tarinoiden maailmaan kirjoittamalla itse tai kuulemalla toisten tarinoita? Tällä yhden viikonlopun kurssilla etsimme ja herättelemme luovuutta sanataiteen keinoin. Sukellamme sanoihin ja tarinoihin pieniä tekstejä kuunnellen ja itse kirjoittaen. Omat tekstit kirjoitetaan itselle, muille niitä jaetaan vain silloin, kuin itsestä siltä tuntuu.

Et tarvitse kokemusta kirjoittamisesta. Kurssin tarkoitus ei ole tuottaa valmiita tekstejä, vaan löytää kirjoittamisen avulla uusia asioita itsestään sekä innostaa osallistujia lukemisen ja kirjoittamisen maailmaan.

 

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
La 12:00-15:00
Su 12:00-15:00
/

Luovan kirjoittamisen verkkokurssi

Paikka: Verkko-opetus
Kurssimaksu: 35,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Onko sinulla halua ja intoa kirjoittaa, mutta et tiedä mistä kirjoittaisit? Kurssilla kirjoitetaan pieniä tekstejä erilaisten kirjoitusharjoitusten avulla. Tältä kurssilta saat välineitä tekstin aloittamiseen ja kirjoitusaiheiden löytämiseen. Ryhmässä jaetaan kirjoitusharjoitusten herättämiä ajatuksia ja ideoita. Varaa kurssia varten itsellesi rauhallinen tila ja kirjoitusvälineet.

Tapaamiset toteutetaan reaaliaikaisesti etänä Teamsin välityksellä. Saat tarvittavat ohjeet opettajalta ennen kurssin alkua.

 

 

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
Ke 12:00-15:30
/

Hengähdä tekstin äärellä -verkkokurssi

Paikka: Verkko-opetus
Kurssimaksu: 65,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Tule viettämään iltaa sanataiteen äärelle. Verkkokurssi mahdollistaa osallistumisen olit sitten missä tahansa. Ohjaajan opastamana kuulet tarinoita ja kirjotat pieniä 

kirjoitusharjoituksia. Tällä kurssilla sanataidetta käytetään menetelmänä levähtämiseen, itsen äärelle pysähtymiseen ja oman luovuuden herättelyyn arjen keskellä. Kokemusta kirjoittamisesta ei tarvitse olla. Tekstit toimivat välineinä kirjoittajalle itselleen, niitä ei tarvitse jakaa muille. 

Varaa kurssia varten itsellesi rauhallinen tila ja kirjoitusvälineet.

Tapaamiset toteutetaan reaaliaikaisesti etänä Teamsin välityksellä. Saat tarvittavat ohjeet opettajalta ennen kurssin alkua.

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
Ti 18:00-20:00
/

Kuka minä olen? – Itsetuntemusta kirjoittamalla

Paikka: Kalliola, luokka 5 / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 90,00€
Opettaja: Kati-Annika Ansas (Opettaja esittely)

Haluaisitko oppia ilmaisemaan itseäsi kirjoittamalla? Entä haluaisitko tutustua itseesi syvemmin? Tule mukaan lämminhenkiselle itsetuntemusta vahvistavalle kirjoituskurssille, joka perustuu pitkälti terapeuttisen kirjoittamisen keinoihin. Kerran viikossa kokoontuvalla
kurssilla pääset tutkimaan omaa luovuuttasi, vahvuuksiasi, heikkouksiasi, elämänhistoriaasi ja uniasi kirjoitusharjoitusten muodossa. Sinun ei tarvitse lukea tekstejäsi ääneen, ellet halua, niiden tarkoitus on auttaa sinua eteenpäin. Kurssin päätyttyä osaat paremmin tunnistaa omia luonteenpiirteitäsi ja sanoittaa ajatuksiasi sujuvammin kirjalliseen muotoon. 

Mukaan tarvitset vain kirjoitusvälineet ja avoimen mielen.

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
Ti 16:30-18:00
/

Kirjoita iloa iltaasi

Paikka: Kalliola, luokka 5 / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 35,00€
Opettaja: Katja Villanen-Juvakka

Tule viettämään iltaa sanataiteen äärelle. Ohjaajan opastamana kuunnellaan tarinoita ja kirjotetaan pieniä kirjoitusharjoituksia. Tällä kurssilla opit käyttämään sanataidetta menetelmänä levähtämiseen, itsen äärelle pysähtymiseen ja oman luovuuden herättelyyn. Kokemusta kirjoittamisesta ei tarvitse olla. 

Tekstit toimivat välineinä kirjoittajalle itselleen, niitä ei tarvitse jakaa muille. Päivän aikana työskennellään paljon hiljaa itsekseen, mutta myös keskustellaan kirjoittamisen kokemuksista omia rajoja kunnioittaen. Opetus- ja keskustelukieli on suomi.

Voit ottaa mukaan itsellesi mieleisen vihkon ja kynän, niin saat kirjoituskokemuksestasi henkilökohtaisemman.

 

 

2023-2024
01.08.2023 - 31.07.2024
Ti 17:00-20:30