Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Opettajat / Jussi Littunen

Jussi Littunen

Jussi Littusen musiikillinen taival alkoi Turun konservatoriolla,
mistä hän jatkoi ammattiopintoihin Helsingin konservatoriolle. Tällä
hetkellä Littunen viimeistelee musiikin maisterin tutkintoa
Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, jossa hän opiskeli Ilmo Rannan
johdolla piano pääaineenaan ja piti maisterikonserttinsa keväällä
2023. Liediä Littunen on opiskellut aktiivisesti piano-opintojensa
rinnalla, oopperaa puolestaan mestarikursseilla mm. Mikko Franckin ja
Rilla Kyykän johdolla.

Ammattiopintojen alussa syttynyt lied-innostus sai Littusen
hakeutumaan laulumusiikin pariin, ja nykyään hän toimii aktiivisesti
mm. vapaan kentän oopperatuotannoissa, joista neljä on ollut uusien
suomalaisten oopperoiden kantaesityksiä. Littusen ja baritoni Veikko
Vallinojan lähes kymmenvuotinen yhteistyö on huomioitu mm.
finaalipaikalla Helsinki lied -kilpailussa sekä Martin Wegeliuksen
muisto -säätiön tunnustusapurahalla. Laulumusiikin lisäksi Littusta
viehättää mm. 1900-luvun alun musiikki, ja hän viihtyy hyvin myös
kamari- ja orkesterimuusikkona.

Jussi toimii pianistina kurssilla Oopperastudio (2 op)