Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Osaaminen näkyviin!

Kaikki ihmiset oppivat uutta läpi elämän. Valtaosa aikuisten oppimisesta tapahtuu työssä työtä tekemällä. Ihmiset oppivat uusia asioita myös koulutuksissa, kursseilla, harrastuksissa, ihmissuhteissa ja arjen askareissa. Aina omaa osaamista ei edes huomaa. Mitä työikäiset ajattelevat jatkuvasta oppimisesta? (Jotpa 2023) -kyselytutkimuksen mukaan puolet työikäisistä kokee, että heillä on osaamista, jota he voisivat hyödyntää yhteiskunnassa enemmän.  Oman osaamisen huomaaminen vahvistaa käsitystä itsestä osaajana […]

Ihminen voi oppia kotona

Hybridikurssille osallistut paikan päällä tai verkon välityksellä

Mikä ihmeen hybridikurssi?  Joogaopettajamme Helena Mörsky on opettanut Kalliolassa joogaa 17 vuotta. Koronapandemian alettua helmikuussa 2021 myös kansalaisopistokurssit siirtyivät nopeasti verkkoon. Osalle ihmisiä verkko oli pakollinen ja väliaikainen siirtymä, mutta monille kurssilaisista ja opettajista verkkomahdollisuus muutti ajattelua harrastamisesta ja antoi uudenlaisen vaihtoehdon osallistumiseen, yhteisöllisyyteen sekä uuden oppimiseen. Nykyään kaikki Helenan kurssit Kalliolassa toteutetaan hybridikursseina, joissa […]

Uusi keramiikkastudio Sompasaaressa!

Tänä syksynä otamme käyttöön uuden valoisan keramiikkastudion Sompasaaressa. Entisen kahvilan paikalle rakennetaan esteetön keramiikkastudio, jossa tarjotaan keramiikan kursseja tarjotaan viitenä päivänä viikossa.  Lisäksi viikonloppuisin on lyhytkursseja. Voit tutustua opiston keramiikkakursseihin täältä.  Tervetuloa 6.9. kello 16.00-18.00 tutustumaan opiston uuteen esteettömään keramiikkastudioon, Sompasaarenlaituri 6!  Tilaisuus on kaikille avoin. Avajaisissa on mahdollisuus tavata keramiikan opettajia ja opiston henkilökuntaa. […]

pöydällä aloitettuja maalauksia ja maalaustarvikkeita

Naapuruuskurssit

Kalliola haluaa edistää eri alueiden asukkaiden hyvinvointia ja tuoda ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Meille naapuruus on keskinäistä hyväksyntää ja konkreettista läheisyyttä. Naapuruus on Kalliolan vastaus kaupungistuvaan elämään. Viime syksynä lanseerasimme edulliset naapuruuskurssit, joilla kutsumme kaikkia mukaan opiston toimintaan. Kympin kurssihinnalla pienennettiin kynnystä harrastaa. Naapuruuskursseja jatketaan taas syksyllä 2023. Naapuruuskursseilla harrastat kympillä! Luento joululaulujen syntytarinoista ja historiasta […]

Kuvassa on erilaisia ovia, jotka johtavat taiteen, opiskelun ja työelämän pariin. Erilaisia piirroshahmoja kävelee ovista sisään.

Aikooko tuleva hallitus tosissaan leikata sivistyksestä ja koulutuksesta?

Hallitusneuvotteluissa on esitetty jopa 70 miljoonan euron leikkauksia vapaaseen sivistystyöhön. Kansalaisopistojen, kansanopistojen ja kesäyliopistojen työ mahdollistaa elinikäisen oppimisen matalalla kynnyksellä kaikenikäisille. Ne luovat säästöjä koulutustasoa ja hyvinvointia lisäämällä. Leikkaukset osuisivat kipeämmin pienituloisiin, heikentäisivät hyvinvointia sekä vaarantaisivat työllisyys- ja koulutustason nousua. Mitä tapahtui hallitusneuvottelijoiden koulutus- ja sivistysmyönteisyydelle?    Hallitusneuvottelijoiden leikkaukset perustuvat valtionvarainministeriön esitykseen, joka leikkaisi jopa 50 prosenttia […]

Tukea liikunta- ja tanssikurssien tasovalintaan

Kansalaisopistojen liikunnan ja tanssin kursseille on tyypillistä, että samalla kurssilla voi olla monen tasoisia opiskelijoita. Opiskelija itse päättää minkä tasoiselle kurssilla haluaa osallistua. Kursseja on suunnattuna vasta-alkajille, edistyneille ja kokeneille liikkujille. Myös kurssien intensiteeteissä on vaihtelua. Tavoitteena on että opiskelijan osaaminen kehittyy ja hän voi edetä opinnoissaan. Kursseilla voidaan painottaa eri asioita, kuten fyysisen kunnon, […]

Miksi verkkokurssi?

Verkkokurssit ovat kursseja, joiden takia ei tarvitse matkustaa tiettyyn paikkaan, vaan voit osallistua kurssille sieltä missä satut olemaan. Helppoa ja kätevää! Tutustu etäopetuskursseihin täältä.  

Uusia taitoja arkeen ja työelämään – perustaitojen koulutusmalli

Kalliolan koulutustoiminnassa haluamme mahdollistaa kaikille sopivan tavan oppia ja kehittyä. Vuoden 2022 aikana kehitimme ESR-hankkeessamme (DigiNonStop) joustavaa koulutusmallia, joka huomioi erilaiset tarpeet sekä elämäntilanteet, ja näin mahdollistaa oppimisen mahdollisimman monelle. Eläköön erilaisuus, eläköön oppiminen!     Tarjoamme työllistymisvalmiuksia ja perustaitoja tukevaa koulutusta erilaisille kohderyhmille. Tutustu meneillään oleviin hankkeisiin