Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Opettajat / Tuula Moilanen

Tuula Moilanen

Kuka olet?

Olen Tuula Moilanen ja opetan Kalliolassa japanilaista sivellinkalligrafiaa ja kirjansidontaa. Olen ammatiltani taidegraafikko, teen puupiirroksia ja taiteilijakirjoja. Lisäksi toimin freelance kuvittajana ja kirjoittajana.

Kuinka päädyit taidegrafiikan pariin?

Isäni oli mainosgraafikko, joka teki sanomalehti-ilmoituksia ja mainoskylttejä. Siihen aikaan kirjasinmalleja tehtiin käsin isojen paperisapluunoiden avulla, ja minäkin sain olla apuna – olen siis pienestä asti ollut kirjainten kanssa tekemisissä.

Kiinnostukseni Japaniin lähti 80-luvulla Jyväskylän grafiikkakeskuksesta, jossa opetin puupiirrosta. Eräässä diasarjassa oli mukana japanilaisia puupiirroksia, ja halusin ottaa selvää siitä, miten ne on tehty. Tilasin ulkomailta ukiyo-e puupiirroksia käsitteleviä kirjoja, mutta ne olivat japanin kielellä. En osannut lukea japania, joten päätin matkustaa Japaniin oppiakseni miten kuvia tehdään.

Kävin Japanissa useaan otteeseen ja päädyin sinne lopulta taideyliopistoon ja mestareiden oppiin – yks kaks olinkin viettänyt parikymmentä vuotta Japanissa. Tänä päivänä Japani on minulle kuin toinen kotimaa.

Mitä on japanilainen sivellinkalligrafia?

Japanilaisessa sivellingrafiikassa tehdään japanilaisia sanamerkkejä siveltimellä ja musteella ohuelle paperille. Kalliolan kurssilla opetetaan perusteita. Kurssin oli ajateltu sopivan erityisesti japanin kielen opiskelijoille, mutta muutkin ovat löytäneet tiensä kurssille, joten olemme ottaneet mukaan myös länsimaista kirjaimistoa.

Kurssilla lähdetään liikkeelle siitä, miten sivellintä pidetään kädessä. Siitä edetään perussiveltimenvetoihin ja kirjainmerkkiharjoitelmiin. Opettelemme kurssilla myös japanilaiset tavuaakkoset, jotta jokainen osaa kirjoittaa oman nimensä. Valmistamme lisäksi oman japanilaisen leimasimen, jolla teos signeerataan.

Käsittelemme myös japanilaisten merkkeihin liittämiä merkityksiä ja filosofiaa. Näin japanilainen kulttuuri ja ajattelutapa tulee lähemmäksi siveltimenvetojen kautta.

Minkälainen opettaja olet?

Olen omasta mielestäni lempeä opettaja, mutta kyllä minä kritiikkiäkin annan. Yritän huomioida kaikki opiskelijat ja etenkin taustalla hiljaa ahertavat, jotka usein jäävät äänekkäimpien varjoon. Koen, että taideaineita opetettaessa pitää yrittää ymmärtää yksilöllisiä eroavaisuuksia.

Opetan harrastajaryhmien lisäksi myös ammattitaiteilijoita ja taideyliopistojen opiskelijoita. En erottele opetusta sen mukaan, missä opetan, mutta väistämättä opettaminen on vähän erilaista. Taidekoulussa opiskelijan oma suuntautuminen voi olla muualla kuin kurssini aiheessa, joten harrastajilla motivaatio saattaa olla korkeampi.

Parasta opettamisessa?

Opettaminen vaatii paljon valmistautumista. Opetustilanteessa pitää osata jakaa huomiota monelle ja se on aina tietynlainen ponnistus. Parasta opettamisessa on hyvä mieli, joka tulee opettamisen jälkeen. Itsellä olevaa tietoa haluaa jakaa, ja ehkä tunnin jälkeen joku on ilahtunut uusista oppimistaan asioista.

Ajattelen, että ilmaisu on tärkeää, eikä kursseilla tarvitsekaan tehdä mitään näyttelyvalmista teosta. Tekemisen pitää olla kivaa ja rennolla mielellä tekemällä usein onnistuu paremmin. Opettaessa pitää säilyttää avoin mieli, niin oppimistilanteissa oppii myös itse.