Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Opettajat / Katja Villanen-Juvakka
Katja Villanen-Juvakka

Katja Villanen-Juvakka

Opetan Kalliolassa mm. luovaa kirjoittamista, jonka ohjaamisessa käytän myös muita luovia menetelmiä.

Useimmat kursseistani painottuvat itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin lisäämiseen luovan toiminnan avulla. Kursseillani vapautellaan jokaisessa piilevää luovuutta, joka helposti katoaa tietoisen mielen vaatimusten alle.

Työssäni iloitsen erityisesti ihmisten kohtaamisesta ja tarinoiden jakamisesta. Iloa saan niistä pienistä tai isoista oivalluksista, joita kurssilaisten jakamana monesti saan kuulla.

Minulla on pitkä työhistoria sote-alan järjestötyössä, josta hyppäsin freelanceriksi vuonna 2022. Opetus- ja ohjaustöiden lisäksi teen monenlaisia kirjoitustöitä, mm. tekstien selkomukauttamista. Lisäksi kirjoitan omia projektejani eli muun muassa työstän käsikirjoituksia niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin.

Voimaa ja energiaa elämääni saan luonnosta, perheestä, ystävistä, talviuinnista, uuden oppimisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta.

Opettajan kurssit:

Luova kirjoittaminen hybridikurssi