Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Oranssit tulppaanit
Etusivu / Ajankohtaista / Marko Kallio aloittaa 1.5. Kalliolan kansalaisopiston rehtorina

Marko Kallio aloittaa 1.5. Kalliolan kansalaisopiston rehtorina

Rehtori Marko KallioKalliolan kansalaisopiston rehtoriksi on nimitetty 1.5.2021 alkaen kasvatustieteen maisteri Marko Kallio. Ennen Kalliolaan siirtymistään hän on työskennellyt Stadin ammatti- ja aikuisopiston apulaisrehtorina.

Kalliolla on pitkä ja monialainen kokemus koulutuspuolen johtotehtävistä. Hän on työskennellyt niin perusopetuksen ja lukion kuin ammatillisen koulutuksen johtotehtävissä. Hänellä on myös aiempaa kokemusta kansalaisopiston rehtorin työstä, ja hän on toiminut opetustehtävissä kansalaisopistosta taidelukion kautta yliopistomaailmaan.

Kulttuurista ja taiteesta innostuva tuore rehtori sanoo odottavansa ilolla uuden työnsä aloittamista.

”Minulla on mielikuva Kalliolasta ihmisten paikkana. ’Teemme elämästä merkityksellistä – yhdessä’  -visio kuvaa mielestäni hienosti yhteenkuuluvuutta ja mahdollistamista, uuden oppimista ja olemassaolomme vahvistamista eli yhdessä tekemistä!”