Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Kurssit / Tähtitiedettä lapsille ja aikuisille

Tähtitiedettä lapsille ja aikuisille

Tällä tähtitieteen esittelykurssilla tutustutaan tähtitieteeseen kuvien avulla. Tutuksi tulevat erilaiset teleskoopit, satelliitit, luotaimet, Mars-kulkijat, avaruusalukset kuin avaruusasematkin. Samalla käydään läpi erilaisia tähtitieteen tutkimusmenetelmiä, tutkimuskohteita sekä keskeisimpiä tähtitieteellisiä havaintoja ja tutkimustuloksia. Maailmankaikkeuden eri mittakaavan rakenteet, Maa-planeetta, Aurinkokunta, Linnunrata ja Universumi kokonaisuudessa nivoutuvat yhdeksi alkeishiukkasten ja perusvoimien ylläpitämäksi koko ajan muuttuvaksi ja kehittyväksi kokonaisuudeksi. Soveltuu hyvin perheille, lapset voivat tulla kurssille yhdessä vanhemman kanssa. Erilaisia kysymyksiä koskien maailmankaikkeutta, tähtitaivasta ja planeettoja voi jo miettiä valmiiksi yhdessä kotona. Kurssin käytyään osallistuja pystyy tunnistamaan erilaisia tähtitieteen osa-alueita. Sopii kaikenikäisille tähtitieteestä kiinnostuneille – myös ilman lasta (kurssimaksu on sama).

Kurssimaksuun sisältyy yksi aikuinen ja yksi lapsi. 

Paikka: Kalliola, Auditorio / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 24,00€

Opettaja: Kyösti Ryynänen

Syyslukukausi
20.08.2022 - 20.08.2022
La 12:00-15:15

Ilmoittaudu