Kalliolan kansalaisopisto – laadukasta opetusta jo vuodesta 1920

Etusivu / Kurssit / Restoratiivinen jooga workshop B

Restoratiivinen jooga workshop B

Rentouttava jooga workshop, joka sopii niin aloittelijoille, kuin aiemmin jooganneille. Sunnuntai-iltapäivän pitkässä restoratiivisessa eli levon joogassa tavoittelemme tilaa, jossa keho on tuettu pitkiin, vähintään vartin kestäviin lempeisiin asanoihin niin hyvin, että hermoston on mahdollista rauhoittua. Tällöin keho pääsee lepäämään ja palautumaan stressistä. Asanat linjataan turvallisesti ja kunkin kehon sen hetkistä tilaa kuunnellen.

Tekemisen keskiössä on hyväksyvä läsnäolo. Usein kehon kierrosten tyyntyessä mieli ja hengitys tulevat huomion kohteeksi ja esimerkiksi hengitykseen liittyvät syvimpien kehon kudosten jännitykset on mahdollista hahmottaa ja tunnistaa tarkemmin kuin ennen. Harjoitus tehdään valtaosin hiljaisuudessa ja silmät kiinni.

Ota ehdottomasti mukaan viltti ja putkityyny tai muu tukeva tyyny, jotta saamme tuettua asanat riittävästi. Koska lepäämme koko harjoituksen ajan ja rentoutuminen edellyttää ihon lämpimänä pysymistä, pukeudu riittävän lämpimästi. Vaatteiden on hyvä myös joustaa. Esimerkiksi verkkarit, villasukat ja villapaita on hyvä asuvalinta. Opetuspaikalta löytyy joogamattoja mutta halutessasi voit ottaa mukaan oman mattosi. 

Paikka: LiikeStudio / Sturenkatu 11, 00510 Helsinki
Kurssimaksu: 22,00€

Opettaja: Jepa Pihlainen, joogaohjaaja, KM, FM

Kevätlukukausi
19.03.2023 - 19.03.2023
Su 15:00-18:00

Ilmoittaudu